sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Täydelliset pannukakut

Tiesin, että olen tulossa kipeäksi. Se oli melko selvää jo siinä vaiheessa kun lähdin kurkku kipeänä ja ääni paineessa laskettelemaan. Tai ystävien kanssa baariin. Mutta pakkohan se oli mennä! Ei vaan voinut perua jo kauan sitten sovittuja kivoja juttuja kavereiden kanssa. Lauantaina pystyi sitten sairastamaan. 

Ja niinhän siinä sitten kävi. Heräsin lauantaiaamuna kuumeeseen ja jäätävään päänsärkyyn. Soitto töihin, päivystyksen kautta saikulle. Omaa aikaa ja niiskutusta tiedossa kotona. Anttikin tulee reissusta vasta seuraavana yönä, joten mitä teen? Käytänkö aikani hyödyksi ja alan vaikka käymään kaappeja läpi? Otanko vihdoin aikaa blogille ja teen monta postausta valmiiksi? 





Ei. Mä käytän kaiken aikani sohvalla makaamiseen, nukkumiseen ja Viaplayn tarjontaan. Tarkemmin määriteltynä Greyn anatomiaan. Jota olen siis katsonut ... no, hyvin monta jaksoa tässä kuluneen vuorokauden aikana. 

Mutta! Se on ihan ok. En muista milloin viimeksi olisin ollut yksin kotona näin pitkään ja ottanut aikaa itselleni. Ajatellen, että kaikki muu saa nyt odottaa. Tuijotan sitten vaikka telkkaria niin pitkään kunnes kyllästyn mutta teen muuten juuri sitä miltä tuntuu, eikä sitä mitä ehkä kannattaisi tehdä.

Ja tämähän toimii! Tänään edistyin jo sen verran, että pyöräytin jopa kaapin jämistä banaanipannarit itselleni. Joten, all good here. (Lukuunottamatta jäätävää nuhaa, päänsärkyä, kuumeilua ja sen sellaista.)

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Harmi, että oot kipee, mutta pannukakut näyttää hyviltä!

Unknown kirjoitti...

Niimpä, ja niimpä! :D