lauantai 31. tammikuuta 2015

THE FIRST

IMG_3450 - Versio 2

Ensimmäinen postaus. Toisaalta, oonhan mä tämän tehnyt jo kerran aikaisemminkin mutta toinen kerta toden sanoo, eikö se sanonta niin mennyt?

Blogi tulee pitämään sisällään en mä kyllä osaa sanoa suoraan mitä tämä tulee pitämään sisällään. Aiheen voisi rajata lifestyleksi, koska tällä hetkellä suunnitteilla on vajaa parisenkymmentä postausta muun muassa asuista ja vaatteista yleensä, mun lemppariresepteistä, mun ajatuksista, ehkäpä matkailusta ja tietenkin mun elämästä.

IMG_3450

Miksi sitten haluan perustaa blogin? Noh, mullahan on ollut jo yksi blogi, jokin aika sitten. Jotenkin turhaannuin - ehkä eniten itseeni, koska en ollut tarpeeksi jotakin. Blogi oli ja tuli ja meni mutta en missään vaiheessa lopettanut seuraamasta esimerkiksi muita blogeja. Kiinnostus blogimaailmaan siis säilyi ja oikein imin inspiraatiota itseeni. Pikku hiljaa aloinkin pohtimaan oman blogin perustamista ja innostus kasvoi kasvamistaan! Nyt tuntuu siltä, että inspiraatiota on aivan hurjasti ja nimenomaan sitä intoa panostaa tähän hommaan.

IMG_3444

Oon ollut todella innoissani blogin perustamisesta ja ulkoasuakin hioin hitaasti ja hartaasti.. Olo on jotenkin päättäväisempi ja ehkä kokeneempikin, kuin silloin viimeksi. Mutta jätetään menneet nyt taakse ja keskitytään nykyhetkeen! 

IMG_3490

Pieni katsaus mun tämän hetkisiin ajatuksiin...

Tällä hetkellä mä asun poikaystäväni Antin kanssa Helsingissä ja opiskelen ammattikorkeessa liiketaloutta. Opiskelua on nyt takana jo puoli vuotta ja fiilikset ovat ehtineet vaihdella laidasta laitaan. Amk-opiskelu on yllättänyt mut aika kovaa, enkä nyt puhu pelkästään positiivisessa mielessä. Ajatus yliopistoon hakemisesta kutkuttaa siis edelleen. Hakisin oikikseen tai jollekin taiteelliselle alalle. Aika ääripäät?! Toisaalta, ensi syksynä olisi tarkoitus aloittaa erikoistumisopinnot markkinoinnin parissa ja odotan opintoja innolla! Ainakin omaa visiotani niistä.. 

Teen myös töitä koulun ohella ja kuntoilen tavoitteellisesti. Huomaan näköjään kirjoittavani aika napakkaan sävyyn suunnitelmistani.. Ainakin kuntosalin ja tämän blogin suhteen aion ottaa mittaa itsestäni ja laittaa kerrankin kaiken peliin. Tämä "lupaus" siis muistetaan - ja pidetään!

Toisaalta mulla tuntuu olevan todella selvät sävelet tulevaisuuden suhteen mutta samalla nään aukkoja. Huomaan haaveilevani puolen vuoden reppureissailusta Aasiassa ja Australiassa ja samaan aikaan toiveissa olisi suorittaa koulu loppuun nopeasti. Ehkäpä siis välivuosi reissailun merkeissä? Jossakin vaiheessa joo. Ehdottomasti.




 

Ei kommentteja: